alkuperäinen julkaisu 16.9.2016
Potilaiden kokemukset julkisesta terveydenhuollosta ovat viime päivinä herättäneet vilkasta keskustelua. Keskustelun herättäjä on Helsingin sanomien yleisönosastolla julkaistu kirjoitus, missä potilas kritisoi hoitajien taholta saamaansa kohtelua asioituaan Helsinkiläisen sairaalan päivystyksessä.
On turha lähteä pohtimaan sitä, kuinka tuomittavaa hoitotyöntekijän epäasiallinen käytös on, tai puolustelemaan niitä (suurinta osaa) hoitotyöntekijöitä joille nuo kirjoituksessa peräänkuulutetut empatia, inhimillisyys ja ihmisenä ihmiselle oleminen on luontaista ja itsestään selvää. Jokainen meistä tietää, että marginaalisen ilmiön ja siitä seuranneen negatiivisen potilaspalautteen perusteella ei tule leimata kaikkia hoitotyöntekijöitä töykeiksi ja ammattitaidottomiksi.
Keskustelussa on toistuvasti noussut esille myös kansliassa istuvat hoitajat joilla ei näyttäisi olevan kiireen häivää tai kiinnostusta siihen tärkeimpään, eli potilaaseen. Olisikin ehkä tarpeen avata hieman sitä, mistä hoitotyöntekijöiden työaika kokonaisuudessaan koostuu. Tämä ehkä lisää ymmärrystä siitä, miksi hoitaja istuu siellä koneen äärellä tai on välillä uppoutunut keskusteluun kollegoiden kanssa.
Hoitotyöntekijöiden työajan voidaan katsoa jakautuvan välittömään ja välilliseen hoitotyöhön, sekä hoitotyön ulkopuolisiin toimintoihin. Välitön hoitotyö muodostuu perushoidollisista sekä sairaanhoidollisista potilaan luona tapahtuvista toiminnoista liittyen fyysisiin, psyykkisiin, sosiaalisiin ja hengellisiin tarpeisiin. Välillinen hoitotyö pitää puolestaan sisällään mm. hoidon suunnittelun, hoitojen/hoitotoimenpiteiden valmistelun, tutkimusten tilaamisen ja vastausten läpikäymisen, kirjaamisen, raportoinnin, koulutuksen (esim. opiskelijaohjaus) ja niin edelleen. Välillinen hoitotyö on oleellinen osa potilaan kokonaisvaltaista hoitoprosessia, vaikka se ei tapahdu potilaan välittömässä läheisyydessä ja on usein potilaalle ja hänen läheisilleen näkymätöntä työtä.
Tutkimuksissa on havaittu välittömään hoitotyöhön käytettävän ajan jäävän jopa alle puoleen työajasta välillisen hoitotyön ja hoitotyön ulkopuolisten toimintojen haukatessa suuren osan työajasta. (mm. Hartikainen & Mäkelä 2016, Mäkinen ym. 2013, Kaustinen 2011). Hoitotyöntekijät itse kokevat, että pääpainon tulisi olla välittömässä hoitotyössä (Mäkinen ym 2013, Kaustinen 2011) ja kaipaavat lisää päivittäistä työaikaa välittömän hoitotyön toteuttamiseen. Ristiriitatilanteita ja riittämättömyyden tunnetta hoitotyöntekijöiden keskuudessa aiheuttaa mm. se, että heillä ei ole mahdollisuutta hoitaa potilaita niin hyvin kuin he haluaisivat (Kaustinen 2011, Pearcey 2010.)
Hoitotyöntekijöiden käyttämä aika potilaan välittömään hoitotyöhön on yhteydessä hoitotyön laatuun. Käytetty aika ei yksinään ole laadun tae, vaan hyvä hoito edellyttää myös toimivaa vuorovaikutusta. Molemminpuolisen ja tasavertaisen vuorovaikutussuhteen luomiseksi tarvitaan riittävästi aikaa (Kaustinen 2011). Toisaalta vuorovaikutuksessa ei ole oleellisinta hoitajan aika vaan asenne. Kiireenkin keskellä hoitaja voi halutessaan luoda lämpimän ja kiireettömän hoitotilanteen, jossa korostuu yksilön kunnioittaminen ja ainutlaatuisuus (Rantala 2011).
Palataksemme tämänkin tekstin taustalla olleeseen aiheeseen ja siitä nousseeseen keskusteluun, en lähtisi syyllistämään keskustelun avaajia siitä, että he tuovat esille negatiiviset kokemuksensa. Kyseessä on kuitenkin potilaan kokemus saamastaan kohtelusta, jonka tarkoituksena on varmasti herätellä ihmisiä, etenkin hoitotyöntekijöitä, pohtimaan omia tapojaan toimia, henkilökohtaisia ominaisuuksia ja kykyään kohdata ihminen yksilönä. Potilas tulee hoitotilanteeseen odotuksineen ja toiveineen. Hän odottaa asiallista kohtaamista ja asiantuntija-apua. Hänellä on myös tunteenomaisia ennakkoasenteita ja odotuksia. Potilas odottaa hoitotyöntekijältä empatiaa, sympatiaa, keskustelutaitoa, keskittymistä sekä kehonkielen, ilmeiden ja eleiden positiivista ilmaisemista. Hoitotyöntekijän vuorovaikutustaitojen hallinta edellyttää ymmärrystä siitä, että kommunikointi on potilaalle merkityksellistä jokaisessa hetkessä. Aito kohtaaminen on hoitotyön vuorovaikutuksen perusta, joka edellyttää välittämistä ja läsnäoloa. Merkityksellistä ei välttämättä ole se mitä sanotaan, vaan miten se sanotaan. Potilas on erittäin haavoittuvainen ja hänellä on hoitotilanteessa tarve tulla kuulluksi ja ymmärretyksi, sekä tarve kokea itsensä hyväksytyksi ja tärkeäksi (Rantala 2011.)
Hoitotyössä käyttökelpoinen kehotus onkin kohdella muita niin kuin haluaisi itseään kohdeltavan. Vaikka negatiivinen palaute ei kohdistuisikaan omaan toimintaan, on silti hyvä aika ajoin pysähtyä pohtimaan omaa vuorovaikutuskäyttäytymistään (Rantala 2011.) Vaikka oma toiminta olisikin moitteetonta, on jokaisen velvollisuus myös puuttua ympärillä havaitsemiinsa epäkohtiin. Työn kuormittavuuden on havaittu olevan yhteydessä hoitotuloksiin. Lisääntynyt työkuormitus aiheuttaa hoitajien väsymistä ja vaikuttaa heikentävästi hoitotuloksiin. Tämä puolestaan näkyy mm. potilasvalituksina (mm. Al-Kandari & Deepa 2009.) Usein epäasiallisen käytöksen taustalla on ylikuormittunut ihminen, joka ei välttämättä itse tiedosta omaa käyttäytymistään ja siksi tilanteeseen on tarpeen puuttua ulkopuolelta.
Kaiken kaikkiaan on tarpeen pohtia yksilöiden lisäksi kokonaisuutta ja kehittää terveydenhuollon toimintamalleja sujuvammiksi ja potilaslähtöisemmiksi. Usein potilaslähtöisempi toimintamalli on myös hoitotyöntekijälähtöinen, sillä hoitotyöntekijät ovat kuitenkin ensisijaisesti hakeutuneet ammattiinsa hoitamaan potilaita, eivät hyvän palkan tai loistavien työolosuhteiden toivossa. Tästä huolimatta myös näitä asioita on tarpeen kehittää, jotta meillä jatkossakin olisi ammatissaan viihtyviä, korkeasti koulutettuja hoitotyön asiantuntijoita vastaamassa potilaiden kokonaisvaltaisesta hoidosta. Tyytyväisyyttä, niin potilaan kuin hoitotyöntekijänkin, voidaan lisätä mm. lisäämällä välittömään hoitotyöhön käytettävän työajan osuutta. Tämä edellyttää hoitotyön käytäntöjen ja toimintaprosessien tarkastelua ja innovatiivista kehittämistä. Toiminnan kehittämiseksi tarvitsemme monialaista yhteistyötä, osaamisen ja tiedon hyödyntämistä, määrätietoista ja osaavaa muutosjohtamista, sekä ennen kaikkea positiivista asennetta. Sen sijaan, että negatiivinen palaute lakaistaan maton alle, voidaan se kääntää voimavaraksi. Näin voimme jokainen omalta osaltamme olla jatkossa varmistamassa laadukkaan hoitotyön toteutumista ja positiivisen potilaskokemuksen takaamista jokaisen potilaan kohdalla!
Al-Kandari F & Deepa T (2009) Perceived adverse patient outcomes correlated to nurses’ Workload in medical and surgical wards of selected hospitals in Kuwait. Journal of Clinical Nursing 18(4): 581–590.
Hartikainen I & Mäkelä J (2016) Sairaanhoitajan työajan kuvaus erikoissairaanhoidon päiväsairaalayksikössä. Laurea-ammattikorkeakoulu.
Kaustinen T (2011) Oulu-Hoitoisuusluokitus ja hoitohenkilökunnan ajankäyttö hoitotyön laatuvaatimusten näkökulmasta. Väitöskirja. Lääketieteellinen tiedekunta, Oulun yliopisto
Mäkinen ym. (2013) Aika potilaan vierellä. Hoitohenkilöstön välittömän hoitotyön ajankäyttö Vantaan kaupungin sairaalapalveluissa. Laurea-ammattikorkeakoulu.
Pearcey P (2010) “Caring? It’s the little things we are not supposed to do anymore”. International Journal of Nursing Practice 16: 51–56.
Rantala M (2011) Kompleksinen vuorovaikutus hoitotyön asiakassuhteessa. Pro gradu-tutkielma. Sosiaali- ja terveyshallintotieteen laitos, Vaasa.
